Kirjaudu

Otavan pitkä historia lyhyesti

Otava paikan nimenä syntyi koulutilan muodostamiseen käytetyn seitsemän tilan vertaamisesta vastaavan lukumäärän tähtikuvioon.
Otava kylätaajamaan kuuluvat ainakin seuraavat osakylät: Akkala, Hermanni, Pyhättömien, Tokero ja Vihakkala.
Maarekisterissä Otavan muodostavat Puttolan ja Liukkolan kylät. Liukkolan kylä mainittiin lähinnä toisen jo lakkautetujen koulujen nimessä. Puttolaa ei arkipuheessa käytetä.

Otava on Kymijoen vesistöön kuuluvan Puulaveden vanha satama- ja vedenjakaja"kaupunki". "Ulkomailla Otavassa" sanaparsi tuli kangasniemeläisten ja muidenkin Puulan vesistön varrella asuneiden matkakertomuksista. Otava oli kauttakulkupaikka Puulan rannalla asuville josta pääsi maaliikenneyhteyksien myötä todellisuudessa vaikkapa ulkomaille. Satamaliikenteen johdosta Otavassa oli kaksi rautatieasemaa. Edelleen käytössä oleva satamaan johtava raide on Suomen jyrkin vielä käytössäolevista. Höyryveturi ryöstäytyi usein ylikierroksille vetäessään raskasta lastia satamasta ylös. Tarinoiden mukaan pyörien luisto johtui poikien raiteelle levittämästä rasvasta.

Laivasatama-aikaan Otava oli hyvin vilkas kauppakeskus. Kylä tarjosi monenlaisia matkalaisten tarvitsemia palveluita. Vielä 50-luvulla kylällä oli kymmenkunta kauppaa ja taksia.

Otavan Kiertoajelu

Startti tapahtuu kun 50-luvun yli kymmenestä pirssistä jäljellä oleva Pekka Mesiäinen nostaa kytkimen noin klo 10:30

Kohteet

Linkkejä: Kiertoajelun luonnos on tehty noin 600 km auto- ja junamatkojen aikana. Pyydän kaikkia asiasta ja Otavan historiasta kiinnostunenita ilmoittamaaan mitä tähän kannattaisi lisätä. Sotimiseen ja muihin tappeluihin liittyvät aihepiirit ovat tarkoituksellisesti minimoitu.